Ylipainon monet kasvot

Oikein hyvää uutta vuotta 2020 jokaiselle lukijalle täällä minun ahkerasti päivittyvässä blogissani 😀 Viime vuonna oli vähän hankaluuksia keskittyä kirjoittamiseen, koska minulla oli ihan rehellisesti olo, että alan toistamaan itseäni monessa asiassa – tämä tosin on siinä mielessä ristiriitaista, että tietynlaiset samat asiat toistuvat tässä elämäntapoihin, treeniin ja syömiseen liittyvissä aiheissa. 

Koska nyt on taas se aika vuodesta, kun joulukiloista pitäisi päästä eroon, tai ainakin kaikki sitä toitottavat iltapäivälehtiä myöten, ja verkkovalmennusten myynti käy kuumana – niin meilläkin PURETREENISSÄ, tosin me ei myydä pikaratkaisuja fyi- ajattelin raapustaa muutaman lauseen ylipainon monista kasvoista, tai siihen johtaneista syistä.

En mainitse tässä kirjoituksessa ”syö vähemmän, liiku enemmän” – fraasia enää tämän jälkeen.

Seitsemän vuoden urani aikana olen törmännyt rehellisesti todella harvaan tapaukseen, jossa ylikiloja on kertynyt hieman retuperälleen menneiden elämäntapojen myötä muutama kilo roikkumaan ja minulta tullaan kysymään apua näiden elämäntapojen takaisin raiteilleen asettamiseen sellaisin tuloksin, että muutaman kuukauden jälkeen todellakin ollaan takaisin normaali mitoissa ja elämä jatkuu tasaisena ja hyvänä iän kaikkisesti.

Ehei. 

Nämä tapaukset ovat harvinaisia, ja helppoja – näillä tapauksilla nimittäin ylikilot ovat kertyneet esimerkiksi siirryttäessä uuteen, passiivisempaan työhön tai kun jonkin stressaavan työprojektin aikana kun ei olla ehditty liikkumaan tavalliseen tapaan. Ehkä on saattanut käydä niin, että uuden rakkauden kanssa ollaan jääty vähän liian pitkäksi aikaa sohvanpohjalle karkittelemaan tai ehkä hieman liian kosteaksi venähtäneen sinkkukesän seurauksena vyötärölle on kertynyt muutama siiderikahva. Tai huonot yöunet ja siitä johtuva väsymys on saanut yliotteen, ja herkut ovat maistuneet. Siitä sitten asioita reilaan, toteutukseen ja sitä kautta tuloksiin. 

Tämän taistelun ylimääräistä rasvaa vastaan tekee hankalaksi se, että suurimmalla osalla ylipainoa on ollut jo lapsuudesta tai nuoruudesta saakka, jolloin tietyt syömiseen liittyvät käytösmallit on opittu jo varhain, ja niistä eroon pääseminen on tuskaista. Ruoka on nimittäin paljon enemmän kuin vain ruokaa – se tuo turvaa, lohtua, se on tuonut ihmisiä yhteen ja se kuuluu aika suurena osana meidän kaikkien elämään, kaikissa elämän tilanteissa juhlista hautajaisiin.

Ei ole myöskään ollenkaan tavatonta, että ruokaa on käytetty lohdukkeena tai palkintona jo lapsuudenkodista lähtien – pahaan mieleen on tarjottu ruokaa, iloon on tarjottu ruokaa ja jos ruuasta on näin ollen tullut osa tunteiden käsittelyä, ei sitä nyhdetä ihmisestä pois sanomalla että vaihda hei kuule toi suklaalevy vaikka riisikakkuihin. 

Katsokaas, siinä ei ole mitään hauskaa jos ihminen on tunnesyöppö. Se on helvetillistä. Miettikääpä tilannetta, jossa lapsuuden kodista saakka on totuttu ilmapiiriin, missä mitään hankalia tunteita ei puhuta auki eikä käsitellä, ei saada kannustusta tai kuulla riittävästi sitä että Sinä riität ja olet hyvä tällaisena vaan kaikki tunteet on jouduttu tukahduttamaan, niin mistä muualta saa sellaista sielun mielihyvää mitä jokainen meistä tarvitsee, jos ei ruuasta?

Tämän kaiken kruunaa monilla koulun käynnin aloitus, jossa pahimmassa tapauksessa ollaan lihavuuden takia koulukiusattuja koko kouluelämän ajan. Tai saadaan jonkinlainen syömishäiriö, josta ei välttämättä parannuta ikinä, sillä siitä tulee selviytymiskeino. Pahimmissa tapauksissa omasta ulkomuodosta kuullaan vittuilua kotoa tai kaikista läheisimmältä piiriltä. 

Tai oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, miten paljon seksuaalinen häirintä tai seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuminen vaikuttaa omaan kehonkuvaan negatiivisesti? Minulle se valitettavasti selvisi opiskellessani seksuaalikasvattajaksi. Se on niin järkyttävä trauma, ettei sitä voi ymmärtää sellainen, joka ei ole sitä kokenut.

Nippelitietona tähän väliin, että kolmasosa 8-9 luokkalaisista tytöistä on kokenut seksuaalista häirintää ja ahdistelua viime vuoden aikana. Tämä selvitettiin THL:n kouluterveyskyselyssä 2019. 10% on kokenut seksuaalista väkivaltaa. Pojilla vastaavat luvut ovat 10% ja 4%, heitä yhtään vähättelemättä.

Ei varmaan tarvitse olla kovin välkky tajutakseen tällaisen trauman aiheuttavan vääristymiä omasta kehonkuvasta ja johtavan erilaisiin syömishäiriöihin, syrjäytymiseen, itsetuhoisuuteen ja arvottomuuden tunteeseen. Vielä tähän päälle jos saa jatkuvasti kuulla olevansa liian lihava tai laiha, mitä muuta ihminen tekee kun alkaa ajatella itsestään että on täysin arvoton, epäkelpo ja vielä kaiken lisäksi täysin väärän kokoinen? Tähän vielä kun lisää nykyisen median luoman kuvan siitä, millaiseen muottiin ihmisen pitäisi sopia, en ihmettele että päät hajoaa. 

Jos traumaa ei pääse purkamaan, siihen ei saa ammattiapua tai kukaan ei välitä, se painetaan alitajunnan syövereihin ja yritetään selvitä. Selviytymiseen ihminen luo keinot. Mutta trauma seuraa, se pulpahtelee aika ajoin esille ja pahimmillaan se vaikuttaa ihmissuhteisiin, omaan kehonkuvaan, syömiskäyttäytymiseen, päihteiden väärinkäyttöön, ajaa ihmisen hyväksikäytettäväksi, alistuvaksi ja itsensä kanssa eksyneeksi. Alistettu ihminen haluaa miellyttää, hän tekee mitä vain saadakseen hyväksyntää, pahimmillaan muuttuu hiljaiseksi, vetäytyväksi, näkymättömäksi. 

Tämän trauman ei siis tarvitse olla seksuaalinen. Se trauma voi olla jotain seuraavista, ja ehkä lukijan korvaan naurettavan vähäpätöinen, mutta se voi pilata jonkun elämän:

”Onpas teidän tytär kova likka syömään” -> ei uskalla syödä julkisilla paikoilla asioita mitä haluaisi, syö liian vähän, joka kompensoituu ylensyömisellä.

”Toi on nyt jo neljäs suklaakonvehti, nyt riittää tai sinusta tulee lihava” -> syntyy vääristynyt suhde herkkuihin ja kiellettyjen ruoka-aineiden kartta alkaa piirtyä aivoihin

”Lopeta se kiukuttelu, otetaan vaikka jäätelöt” -> ei opi käsittelemään ikäviä tunteita vaan syö niihin. Riski, että kierre jatkuu omiin lapsiin ja ihmissuhteisiin.

”Onpas toikin uutisankkuri lihonut kamalasti, onpa se läski” -> lapsi kuulee perheenisän haukkuvan uutistenlukijaa, lapselle syntyy ajatusmalli että läski on paha asia ja käyttää sitä todennäköisesti tovereidensa haukkumiseen samalla kun pelkää lihomista itse yli kaiken.

Huh. Kevyttä pohdintaa eikö?

Kun puhutaan jatkuvasti lisääntyvästä ylipainosta, en jaksa kovinkaan paljon enää uskoa siihen että ihmiset eivät muka tiedä mitä pitäisi tehdä – vaan heiltä puuttuu siitä tekemisestä kannustus, opastus ja lempeä ohjaus. Hyvin monen kohdalla kaikki mitä koskaan on saatu, on ollut sosiaalisesti täysin avuttoman lääkärin kommentti ”sinun pitäisi pudottaa painoa”. Vau. Well that’s some news, isn’t it?

Eli jos painonpudotus on helpoimmillaan muutaman kesäkilon pudottelua lenkkeilyä lisäämällä ja vaikeimmillaan lapsuudessa koetun seksuaalisen trauman aiheuttamasta syömishäiriöstä johtuvien liikakilojen kanssa kamppailua niin miten helvetissä tätä asiaa aletaan yhteiskunnallisella tasolla purkamaan?

Ketoosilla? Heh heh.

En sano, että näin on kaikissa tapauksissa. On myös ihmisiä, jotka nyt sattuvat rakastamaan ruokaa ilman traumoja. On totta, että passiivisuus on lisääntynyt, ja arjessa saatujen kaloreiden määrä vuosien saatossa noussut. Ei tarvitse olla traumaa, jos on ylipainoa. Mutta todella monen syömishäiriön taustalla se on. Ja ne syömishäiriöt on häiriöitä jo silloin, jos ihminen on tehnyt itselleen päähän kieltolistan tietyistä ruoka-aineista ja rankaisee itseään syötyään niitä. Näihin tapauksiin vaan ei saa hoitoa, ainakaan nopeasti, koska akuuttia hengenvaaraa ei ole. Ja se on surullista.

Miten tässä tilanteessa autetaan ihmistä?

Kuuntelemalla, kohtaamalla ja sillä, että ei vähätellä. Ehdotetaan ratkaisuja, ei tyrkytetä niitä. Etsitään kompromisseja. Autetaan löytämään terapeutti tarvittaessa. Ihmisen pitää myös auttaa itseään – voidaan siis auttaa ihmistä jaksamaan hakea itselleen apua. Opetellaan sanoittamaan tunteita ja otetaan se huomioon erityisesti lasten kanssa. Lisäksi kannattaa jokaisen huolehtia siitä, miten, kenelle ja missä tilanteessa puhuu. Ja aivan kaikesta ei tarvitse myöskään pahoittaa mieltänsä.

Tämähän eskaloitui. Julkaisen silti, tämä on nyt pitkän tauon jälkeen parasta mihin pystyn. Ja ai niin, tehkää itsellenne palvelus ja skipatkaa pikakuurit. Jos patukoita kuitenkin tekee mieli, suosittelen ne nautittavaksi alakautta.

Ihanaa tammikuun jatkoa,

Bettina

 

16 thoughts on “Ylipainon monet kasvot

  1. Järkevä, realistinen ja suurta kiinnostusta auttaa ihmisiä -kirjoitus. Kiitos!

  2. Vau! Eka kirjoituksesi, jonka luin ja rohkeaa sekä asiallista tekstiä! Kannustavaa, ymmärtävää sekä rohkaisevaa. Ehkä täytyy katsoa aikaisempaakin postauksia, jään toki tämän perusteella odottamaan lisää tämän kailtaista. Ihanaa alkanutta vuotta ja muistetaan kaikki että hyvinvointi on monen eri elämän alueen tasapaino; lempeyttä ja onnea kaikille!!

    1. Kiitos, oikein mukava kuulla että onnistuin sävyssä kuten halusinkin 🙂

  3. Tää oli asiaa lujan lempeällä otteella – kiitos! Oon lukenut tämän jo useasti ja lähetin sen myös pt:lleni. Itse olen nyt turvallisessa ohjauksessa, pt:n kanssa hyvät kemiat – siksi uskalsin lähettää tämän hänelle. t. nim. vyötärönympärys 110 cm mutta ei enää kauaa. ❤

    1. Ihanaa, että olet turvallisessa ohjauksessa <3 kaikkea hyvää sinulle 🙂

  4. Todella hyvä kirjoitus, kiitos! ☺️ Traumatyöläisenä voin sanoa että olet aivan asian ytimessä. En muista vuosien ajalta juurikaan asiakkaita joilla ei olisi ollut syömisen kanssa ongelmia. Eikä siihen todellakaan ratkaisu ole ”syö vähemmän -liiku enemmän”. Kyllä se on niin että päästä se lähtee, nimenomaan sieltä sisäpuolelta ☺️

    1. Kiitos paljon 🙂 Näin olen itsekin tullut siihen tulokseen, että tämä syöminen koskettaa aika monia negatiivisesti, valitettavasti 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.