Noin viisi blogitekstiä per vuosi on varmasti han hyvä saldo. Koska en ole onnistunut reipastumaan oikeastaan missään sosiaalisen median kanavassa, ajattelin kokeilla vieläkö kirjoitustaidot ovat tallessa. Tässä on sellainen asia kuin arki ja elämä kaiken sisällöntuoton tiellä, ja olen nykyään jotenkin niin helvetin tarkka minne sitä arkea tuhlaan, niin tämä on vähän jäänyt. Edelleen nautin suunnattomasti työstäni PT:nä, sillä tuo ammatti mitä mediassa pidetään pikku puuhasteluna on pitänyt minut kiireisenä kohta 7 vuotta. Myös kaksi vuotta Puretreenin valmentajana ovat olleet antoisia, ja yhteistyö Kukan kanssa jatkuu. Täällä siis hommia pyöritellään, vaikka blogia ei ole näkynyt, ei kuulunut. Jos lyhyesti muita kuulumisia, niin seksuaalikasvatuksen opinnot on loppusuoralla, odotan juuri asuntolainalupausta isompaan asuntoon, poikaystävä on Jyväskylässä ja minä ansaitsisin tästä etäsuhdepaskasta Oscarin. Treenaan, syön, nukun, humallun silloin tällöin ja nautin itsestäni. Siinäpä se.

Ja ai niin, olen mukana 11.11 alkavalla Koko suomi leipoo- kaudella kilpailemassa, ja sitä odotan kuin kuuta nousevaa! Viime kesä kuvauksissa oli ehdottomasti yksi parhaista kokemuksista ikinä. Leipominen on kyllä kivaa vastapainoa aktiiviselle elämälle.

Mutta, asiaan.

Painonhallinta ja kehonmuokkaaminen ei ole mennyt muodista. Suuntaus on mennyt mielestäni hitosti parempaan suuntaan kehopositiivisuuden myötä, vaikka ilmiö on ollut pinnalla ehkä vasta pari (?) vuotta. Omatkin reunat ovat ajatustasolla pehmentyneet rutkasti siitä mitä ne ovat olleet oman uran alkuvaiheessa, ja ote asiakastyöskentelyyn on löytänyt paikkansa. Naurattaa, millaisia ohjelmia duunasin joskus alussa, mutta jostain se oppi ja oivaltaminen on aloitettava. Edelleen nojaan perusasioihin – ja uskokaa kun sanon, niitä on hankalinta oivalluttaa asiakaspuolelle.

Moni sanoo ääneen, että haluaa aloittaa elämäntapamuutosprojektin voidakseen paremmin, mikä on tietenkin hyvä. Totuus tuon toiveen takana vain usein se, että ne epärealistiset odotukset painon nopeasta putoamisesta ja kiinteytyvästä figuurista kytevät pinnan alla, eikä motivoituminen pitkäjänteiseen työhön ole vieläkään helppoa. Omista pintteyneistä syömistottumuksista on pitkä tie tiedostavaan, monipuoliseen syömiseen, sillä se että oppii hahmottamaan kokonaisuutta ottaa aikaa ja vaatii oikeasti jokaiselta itseltään vaivannäköä, sillä ei kenenkään tarkoitus ole loppuelämää kysyä valmentajalta, että no mitäs tämä ja tämä sitten, voiko syödä?

Helpoin tilanne on se, kun vaikka 10 kilon painonpudotusprojektia lähdetään purkamaan niistä lähtökohdista, että asiakas suoraan myöntää että kyllä, olen lihonut puolen vuoden aikana kymmenen kiloa syömällä ja juomalla miten sattuu, ja se on nähtävillä myös ruokapäiväkirjasta. Lasketaan maltillinen miinus, lisätään arkeen liikuntaa ja tehdään 2-3 punttitreeniä viikottain. Turhat mätöt minimoidaan kerta viikkoon, tarkistetaan annoskoot ja sitten vain tehdään.

Hankalin tilanne on silloin, kun vastaan tulee asiakas, joka on laihduttanut koko ikänsä ja lihonut sen seurauksena. Miten se voi olla mahdollista?

On se mahdollista, ja valitettavasti se on aika yleistä. Vuosia kestänyt aivan liian suuri energiavaje on aiheuttanut kierteen, jossa nälkä on jatkuvasti läsnä ja se kostautuu vaiheittain ylensyönnillä, ja taas myöhemmin kitukaloreilla. Nälänsäätely elimistössä on aivan viturallaan, asiakas on ahdistunut ja hämmentynyt, ja motivoiminen pitkäaikaiseen peruskaloreilla syömiseen on todella hankalaa, koska lihomisesta on tullut ihan oikeasti pelko. Monet painonpudotukset taustalla vaikuttavat peruuttamattomasti siihen, että vanhat kaavat eivät yhtäkkiä enää toimi, aineenvaihdunta on hidastunut, ja saadakseen tuloksia pitäisi mennä aina vaan pienemmille ja pienemmille kaloreille, eikä kukaan voi sellaista elämää elää. Siinä ei auta kuin palata lähtöruutuun ja käydä itsensä kanssa se keskustelu, että kuinka paljon olen valmis aivokapasiteettia tähän omaan itseeni sijoittamaan, onko minulla kiire (ei pitäisi olla), haluanko luopua jostain vai miettiä miten tehdä tämä järkevästi ja pitkäjänteisesti, uhriutumatta ja itseäni turhaa piiskaamatta.

Olen nimittäin huolissani, ihan oikeasti, naisten itsetunnosta ja omanarvontunnosta, mitä tulee kaikkeen kehoon, painoon ja ulkonäköön liittyen. Olen sen edessä neuvoton, ja ainoa keino on kannustaa ja kehua, ja toivoisin niin kovasti, että sitä tulisi muualtakin asiakkaan elämästä, kuin vain valmentajan suusta. Kehukaa ja kannustakaa nyt vittu oikeasti toisianne, sillä mitä enemmän vain ajattelee koko ajan itseään, sitä huonommin voi.

Trendit tulevat ja menevät, ja tällä hetkellä ketoosi näyttää olevan kovassa iskussa. Hiilareilla kikkailu kuuluu kyllä omaankin työkalupakkiin ja sille on paikkansa, mutta täysi hiilarittomuus on kyllä järjen totaalista köyhyyttä, jos haluaa voida kaikin puolin hyvin. Jos on stressiä, uniongelmia, rankkaa treeniä tai puoli vuotta totaalista kaamospimeyttä, juoksisin pää edellä tiiliseinään mieluummin kuin luopuisin monipuolisesta hiilarinsyömisestä. Kokonaisuus ratkaisee painonpudotukseen tähtäävässä ruokavaliosuunnittelussa aina, ja jos jostain pitäisi täysin luopua, haluaisin itse ainakin juuri sitä koko ajan. Itselle trendikkyyden edelle menevät aina järki ja omat mieltymykset – jos pidän leivästä ja hedelmistä, sushista ja pastasta, minua ei liikuta kilon vertaa se, että joku tulee paasaamaan niiden lihottavuudesta. Koko touhun juju on kokonaisuudessa. Ylläripylläri.

Se, että oppii hahmottamaan kokonaisuutta, vaatii kyllä panostusta ja omaa mielenkiintoa makroajatteluun. Sitä ei tarvitse koko elämäänsä kulkea ruokavaaka kainalossa, mutta olen edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen sitä mieltä, että siitä on alkutaipaleella suuri apu kokonaisuuden hahmottamisessa, sillä erityisesti pitkään painonsa kanssa kamppailleet edelleen mieltävät jo valmiiksi liian pienet annoskokonsa riittäviksi, vaikka asia on aivan päinvastoin. Ylilyönnit syömisessä taas monesti aliarvioidaan. Omista uskomuksista on vaikeaa palata takaisin todellisuuteen – huuhaa on tullut jäädäkseen.

Ensin pää järjestykseen, realiteetit ja faktat kuntoon – sitten voi toteuttaa.

Eihän kukaan oikeasti voi enää ajatella, että terveellinen syöminen tai painonhallinta on pelkkiä salaatinlehtiä ja kanaa?

/Bettina