Tomaatin ja berliininmunkin välissä

 

Törmään työssäni jatkuvasti ihmetystä aiheuttaviin myytteihin ja ajatusmalleihin ravinnosta. Hyvin usein näihin liittyy jollain tavalla kiellot ja rajoitukset – kevyimmissä tarinoissa puhutaan jonkin tietyn makroravinto-aine ryhmän poisjättämisestä ja raskaimmissa tarinoissa koetaan aitoa iloa siitä, että kurkun saa halutessaan vaihtaa porkkanaan. Tai että lohta ei ole saanut syödä, valittavana on pelkästään vihreät vihannekset tai että aterioiden paikkoja ei saa vaihtaa, treenin jälkeen on syötävä viimeistään tunnin sisällä, ja illalla ei voi syödä puuroa koska iltaa kohti syödyt hiilarit lihottaa 😀 😀 😀 

Jos siis oikeasti jengi miettii, että tomaatissa on liikaa hiilareita jäävuorisalaattiin nähden, niin en ihmettele, että kahden viikon kitumisen jälkeen vedetään roskaruokaöverit, syyllistytään ja ahdistutaan. Tomaatin ja berliininmunkin väli ei ole niin ahdas, etteikö sinne mahtuisi vähän muutakin.

Koska yritän harrastaa parhaan osaamiseni mukaan kannustavaa, motivoivaa ja myötätuntoista tapaa lähestyä asioita, kerron tässä vähän omasta ajatusmaailmastani ja toimintamalleistani, mitä tulee valmennukseen ja ihan siihen omaan syömiseen. Jos löydät sieltä juttuja, jotka kuulostavat järkeviltä, niin hieno homma. 

Asiakkaiden kanssa

Asiakastyössä minua eivät ensisijaisesti kiinnosta asiakkaan paino tai kehonkoostumusmittausten tulokset. Se mikä minua kiinnostaa, on kuulla tarina asiakkaalta itseltään siitä, miksi hän on ottanut yhteyttä. Se tarina siellä taustalla on mielenkiintoinen, kaikilla erilainen ja se määrittää sen, miten liikkeelle lähdetään. Koska mielestäni PT:n ensisijainen tehtävä on opastaa ja auttaa asiakasta liikkumisessa ja treenissä, tämän taustan kartoittaminen tehdään ensin. Itselläni on sen jälkeen tapana kysyä, haluaako asiakas että tsekataan myös ruokapäiväkirjan pohjalta syömisiä – kaikki eivät halua, ja sillä siisti. Jos taas asiakas niin haluaa, ruokapäiväkirjasta käydään läpi kaikki se, mikä siellä on jo hyvää, ja perustellen ”MIKSI” tehdään lisäyksiä tai vähennyksiä, korjataan ateriarytmiä tai mitä ikinä ruokapäiväkirjasta selviää. Voin kertoa teille, seitsemän vuoden kokemuksella, että 90% tapauksissa ruokavalion energiamäärää lisätään, samoin kuin kasviksia, marjoja ja hedelmiä, sekä korjataan ateriarytmiä. 

Vuodesta toiseen olen nähnyt saman kaavan: aamiainen on niukka tai sitä ei ole, lounas on joko liian kevyt salaattilounas, välipalana on proteiinipatukka, rahka tai sitä ei ole ollenkaan, ja iltaa kohti annokset ovat tuhteja, kovaan nälkään syötyjä aterioita, ja napostelu jatkuu koko illan. Ja tämä napostelu ei muuten useinkaan näy niissä ruokapäiväkirjoissa, koska raportointi ei ole ikinä sataprosenttista. Näistä asioista sitten keskustellaan, että mitä niille olisi hyvä tehdä, millä iltapainotteista syömistä voitaisiin estää ja mitä hyötyjä siitä on – paremmat unet nyt ensisijaisena. Hommassa edetään askel askeleelta, eikä ole mitään ”lipsumisia” tai ”sortumisia” – en minä ole asiakkaan synninpäästäjä, vaan ohjaaja. En minä vaadi täydellisyyttä, se on usein asiakas itse joka vaatii itseltään täydellisyyttä, ja sitten puhutaankin jo siitä miksi hänen ei tarvitse sitä itseltään vaatia.

Moni on tehnyt ruuasta itselleen vihollisen. On todella monen montaa asiaa jota ei voi syödä, rajoituksia tiettyjen juttujen syömisestä vain yhtenä päivänä viikossa (tai kuukaudessa), todella suurta syyllisyyttä suunnittelemattomien kiellettyjen ruokien syömisestä keskellä viikkoa ja sen vuoksi loppupäivän paastoamista tai itsensä rankaisua treenillä. Tämä on sellainen asia, joka rajoittaa elämää hirveästi ja aiheuttaa pahimmillaan ihmisessä todella vaikeita ajatusmalleja, joiden pois työstäminen ottaa vuosia aikaa. Nämä eivät ehkä ole syömishäiriöitä, mutta ne ovat häiriintyneitä ajatuksia syömisestä, ja tämä ryhmä ei saa tällä hetkellä oikein mistään varhaisen tuen apua. Toki sitä ei myöskään itse haeta – nämä mallit kun hiipivät hissukseen vuosien saatossa elämään, ettei niitä edes ensin huomaa itsekään, ennenkuin se muuttuu alakuloksi, ja alkaa rajoittamaan liikaa. Aluksi rajat voivat tuntua hyviltä ja siitä saa itsekontrollin tunnetta, mutta se on pirullinen tie kun faktat hämärtyvät.

Syyllisiä tällaiseen on ihan turha hakea – ne ovat niin lukemattomien asioiden summa, että näin ahdistavaan tilanteeseen päädytään. Tällaisessa tilanteessa PT ei ole oikeanlainen ammattiauttaja, vaan pelkästään tukija, ja apua haetaan silloin terveydenhuollon puolelta.

Omista rutiineista

Toteutan itse arjessa hyvinkin simppeliä syömistä – aamupalaksi syön usein puuroa, kananmunia ja marjoja. Siitä on tullut rutiini, josta pidän, sillä se on helppo, nopea ja maistuva. Jos olen menossa lounaalle kavereiden kanssa, esimerkiksi sushille, saatan syödä aamulla vain munakkaan ja hedelmän – kevennän siis aamusta lounasta varten, ja syön sitten siellä niin paljon kuin maistuu – kuitenkin kohtuuden tiedostaen. Jos syön itseni ähkyyn keskellä päivää, en pysty keskittymään töihin ja olo on tukala ja väsynyt. 

Olen purkittanut mukanani jo vuosia ruokaa, sillä olen salilla yleensä 11-19 aikavälillä ohjaamassa asiakkaita. Se ruoka on ihan tavallista ruokaa, jossa on usein riisiä, pastaa, perunaa, runsaasti kasviksia sekä joko broileria, nyhtökauraa, tonnikalaa ja joskus harvoin punaista lihaa. Teen ”mössöjä” näistä, jotka maustan usein tuoreilla yrteillä, mausteilla, jalapenoilla, kevyt tuorejuustolla, tomaattikastikkeilla tai teen soijasta, makesta chilikastikeesta, valkosipulista ja maissitärkkelyksestä ihanan tahmean soosin. Eväiden kuljettaminen ei liity kohdallani enää millään tavalla fitnekseen, vaan taloudellisuuteen ja tehokkuuteen, koska mulla ei ole asiakkaiden välillä kuin 15 minuutin tauot. Ostan kuitenkin 2-3 kertaa viikossa Ruoholahden cittarista joko sushia tai runsaan salaatin. Tämä tapa ottaa eväät mukaan juontaa kuitenkin fitness-ajoilta, ja itse koen että se on äärimmäisen hyvä tapa, joka sieltä on jäänyt. Jos olen ollut laiska enkä ole ruokaa etukäteen valmistanut, valitsen kaupasta jotain nopeasti syötävää – yleensä banaani ja purkin islannin jugurttia. Itse en kaipaa kovin kummoista inspiroitumista tai kymmeniä välipalavinkkejä, mutta ymmärrän että jotkut tarvitsevat, ja olen valmis niitä antamaan. 

Se, mitä tiedostaen välttelen arjessa, on turha rasvan saanti ja tuotteet, joissa rasvapitoisuus muihin makroravintoaineisiin nähden on korkea – rasvaa kun tulee todella nopeasti sieltä sun täältä jos siihen ei kiinnitä huomiota. Siitäkin syystä tykkään valmistaa ruokaa itse, koska silloin tiedän mitä syön, ja koska haluan syödä määrällisesti isoja aterioita, suosin mieluummin hiilihydraatteja ja proteiinia, kuin rasvaa ja proteiinia. Haluan olla kylläinen ja virkeä, ja raskaan rasvaisen ruuan jälkeen oloni ei sellainen ole. Hyvien rasvojen saannista huolehdin kyllä. En halua luopua hedelmistä tai leivästä, edes silloin jos minulla on tarve kiristellä kuntoa. Kokonaisuus ratkaisee.

Iltaisin syön samalla kaavalla kuin aamulla – jos on treenipäivän jälkeinen kovempi nälkä, syön puuroa, munia ja marjoja ja jos ei ole kovin iso nälkä, paistan omeletin tai syön 3,5% turkkilaista jugurttia pähkinöiden ja hedelmien kanssa. En punnitse ruokiani – syön, kunnes olen kylläinen. Santsaan, jos tuntuu siltä.

Viikonloppuisin säännöllisyys pysyy samanlaisena, mutta valikoima on monipuolisempaa – teen tortilloja, ostan hyvää leipää, jäätelöä tai irtokarkkeja, mitä nyt mieli sattuu tekemään. Saatan kyllä syödä arkenakin karkkia, mutta harvemmin. Ehkä en ole vain tottunut siihen. Jäätelöä kyllä menee, mutta niissäkin suosin usein kevyempiä vaihtoehtoja, joiden valikoima on nykyisin niin laaja ja laatukin on parantunut huomattavasti. Juhlissa ja ravintoloissa nautiskelen täysin rinnoin pöydän antimista, enkä kieltäydy alkoholista – arkena en sitä käytä. Joskus vuosia sitten saatoin yhtenä päivänä viikossa vetää kaikkea mahdollista herkkua mitä mieleni teki, mutta se ei omalla kohdallani toiminut henkiselle puolelle kovin hedelmällisenä. Mieluummin pieniä herkkuja silloin tällöin kuin väkisin kituutettu viikko ja paskahanat auki lauantaina.

Liikunta ja aktiivisuus on kasvanut pysyväksi osaksi elämääni. Treenaan 3-4 kertaa viikossa kuntosalilla, lenkkeillen tai pyöräillen. Liikun kaikki mahdolliset matkat kävellen ja käytän aina portaita hissin tai liukuportaiden sijaan. Aloitin sen tekemisen tietoisesti 2018 tammikuussa. Nyt siitä on tullut tapa, jota en edes enää ajattele. Tämä otti aikaa, kuten uusilla rutiineilla on tapana. Minulla on usein viikkoja, kun en treenaa näin paljon, enkä koe siitä syyllisyyttä tai tunnontuskia. Fakta on, ettei se kunto sieltä mihinkään rapistu tai lihakset katoa, joten miksi uskottelisin itselleni muuta. 

Miksi kerron tämän?

Kerron tämän siksi, että ymmärrettäisiin se, miten tärkeää on jokaisen itse löytää itselleen ne asiat arjessa mistä ei halua luopua, mistä voi joustaa ja mihin ollaan valmiita tekemään pysyvä muutos. En kerro tätä siksi että jokaisen pitäisi tehdä kuten minä, koska se ei ole mahdollista – vain minä elän minun elämääni, kuten jokainen elää omaa elämäänsä. Minä teen asioita omista lähtökohdistani siksi, että haluan pysyä fyysisesti hyvässä, omaa itseäni miellyttävässä kunnossa ja terveenä, sillä yrittäjänä vastaan itse omasta palkastani. Olen valmis luopumaan arjessa tietyistä asioista joista kuitenkin voin nauttia viikonloppuisin ja juhlahetkinä, sillä ne asiat mahdollistavat minulle kunnossa pysymisen, eikä näistä asioista luopuminen tunnu minusta epämiellyttävältä tai raskaalta tai siltä, että jäisin jostain paitsi. Kutsun tätä kompensoinniksi, heh. Tämä tapa toimia ei vaadi minulta vaatimista, ja se juuri on se mikä tuo arkeen ihan hirveästi aikaa ja tilaa ajatella muita asioita kuin pelkästään syömistä, ruokaa tai treeniä ja treenaamattomuutta. 

Näitä asioita pyrin opettamaan asiakkaille – että ei tarvitse tehdä kuten minä teen, mutta autan asiakasta löytämään sen hänelle sopivimman, mahdollisimman mutkattoman ja omia mieltymyksiä ja tarpeita vastaavan tavan toimia näiden asioiden ympärillä niin, että tuloksia ja tavoitteita voidaan saavuttaa ilman että aina ensimmäisenä murheena on kaikesta luopuminen. 

Kiitos sinulle lukija kun jaksoit tämän pitkän postauksen loppuun asti.

Bettina

Puretreenin verkkovalmennukseen pääsee vielä tammikuun loppuun saakka, jos sinulla heräsi into löytää se vähän hedelmällisempi tapa saavuttaa tasapainoa – täältä löydät valmennusten esittelyt, tervetuloa mukaan 🙂

6 vastausta

  1. Sulla on niin tervejärkisiä ajatuksia että ilahduttaa lukea.

    1. Juuri näin! Kivaa ja inspiroivaa luettavaa. Kiitos.

  2. Pasha… Siihe väliin menee pikku purkki pashaa!

  3. Mua harmittaa tässä nyt ainoastaan se, etten ole löytäny tietäni sun järkipuheitten ääreen aikasemmin!

Share the Post:

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Katso uusimmat blogini

A short description introducing visitors to the topic of your blog and what to expect in it.

Uusimmat: