Saako porkkanaa syödä?

Saa syödä. Sitten aiheeseen, eli ihan perusjuttuihin. Koin tarpeelliseksi tuoda muutama asia esille:

Kun energiansaanti ylittää kulutuksen, ylimääräinen energia varastoidaan elimistöön, helpoiten rasvan muodossa.

Jos on aktiivinen, treenaa tavoitteellisesti ja tosissaan, ylimääräistä energiaa käytetään myös lihasmassan rakentamiseen.

Energia ei toimi elimistössä niin, että 500kilokaloria sisään – 500kilokaloria ulos. Jos siis haluat saada jotain aikaiseksi rasvanpoltossa, ei kannata ajatella että saisit korvattua liikunnalla syömisiäsi. Esimerkki:

Jos haluat päästä eroon rasvamassasta, syödä 2500kcal verran ja treenaat 450kcal edestä, saat odotella tuloksia kauan ja tuskastuneena. Jos taas syöt 2000kcal ja liikut 450kcal edestä, saat jo huomattavasti varmempia ja motivoivempia tuloksia, menettämättä painonpudotessa liikaa lihasmassaa.

Se, mitä syöt yli kulutuksen, on oikeastaan samantekevää – ihan kaikki ylimääräinen varastoidaan rasvaksi, kun energiansaanti jatkuvasti ylittää riittävän pitkällä aikavälillä kulutuksen. Rasvaa on helpointa laittaa varastoon, sokeriakin on suht helppo muuttaa rasvamassana varastoitavaksi, ja kyllä, proteiiniakin varastoidaan rasvamassana, mutta koska proteiinien pilkkominen ja varastointi rasvamassaksi on elimistölle työlästä (=energiaa vaativaa) viedään pakaran alle aina mieluiten ensisijaisesti sokeri ja rasva. Proteiinin käsitteleminen suurina määrinä on myös munuaisille kuormittavaa, joskin sitä saa silloin tankata jo aika huolella suuria määriä.

Joten kun minulta kysytään, onko joku sallittu herkku, vastaan:

Kaikki peruskulutuksen ylittävä energia, oli se sitten proteiinijäätelöä, ”terveellinen” proteiinipatukka, ylimääräinen proteiinilettu tai mikä muu tahansa terveelliseksi luokiteltu, sallittu herkku, on energiaylijäämää, ja pitkällä aikavälillä rasvaa vyötäröllä. Jos siis haluaa syödä ylimääräisen herkun, kannattaa se ottaa mukaan päivän kokonaisenergiasaantiin, jos siis haluaa saada tuloksia kehonkoostumuksessa!

Jos olet ollut liian niukkaenergisellä ruokavaliolla pitkään, ja kehitys junnaa paikallaan, kannattaa aloittaa tavoitteellinen reverse-dieetti. Hieman samalla tavalla, kuin aloitetaan säästöliekin purku, jos aineenvaihdunta on hidastunut. Tähän pitää tehdä pitkäjänteinen suunnitelma, ja se vaatii sitoutumista. Valitettavasti olen törmännyt nyt tilanteisiin, jossa säästöliekkiä on yritetty purkaa lihottamalla ihmisiä täysin turhaan perustelematta ja selvittämättä, ettei kaloreita kuulu ottaa mistä tahansa. Reversellä ei ole tarkoitus lihoa turhaa rasvamassaa.

Läskin kerryttäminen ei ole kehitystä. Jos valmentaja antaa sinun olettaa niin, vaihda valmentajaa.

Lihominen ei tapahdu nopeasti. Eikä laihtuminen. Tämän asian kun oivaltaa, on jo päässyt pitkälle.

Helpointa on karsia ruokavaliosta ensin pois höttöhiilihydraatit, eli toisinsanoen kaikki se, mikä luetaan ”herkuksi” – karkit, pullat, keksit, jäätelöt ynnä muut einekset, sisältäen myös majoneesiset voileivät, lounaskahviloiden venhäsämpylät, palaverikakut ja kaupan kassalta mukaan napatut ”syön tämän kun laitan ruokaa” suklaapatukat.

Tosin, jos on oikein reipas treenaaja, voi ihan hyvin käydä perjantai-iltana jalkatreenin päätteeksi BurgerKingissä, eikä se vaikuta suuntaan tai toiseen rasvanpolttamisessa – jos siis arkisyöminen on suunniteltu oikein!

Sitten alkaa syömään säännöllisesti niin, että syö yhden lautasellisen ruokaa, jossa on broileria, kalkkunaa, lihaa tai kalaa, paljon kasviksia ja tuoresalaatteja sekä kauhallinen pottumuusia. Ottaa jälkiruuaksi hedelmän. Toistaa tämän n. 3-4h välein. Paitsi aamulla voi tietty syödä vaikka munakkaan tai puuroa raejuustolla.

Sitten juomaan riittävästi vettä.

Ottaa tavoitteeksi tehdä kuormittavaa liikuntaa 3 kertaa viikossa.

Nähdä vaivaa sen eteen, että viitsii sisäistää tiettyjä asioita, jotta tekeminen ei ole koko ajan riippuvainen toisesta osapuolesta, esim. valmentajasta. Ei valmentaja ole mikään velvollisuuksista vapahtaja, joka palkataan siksi että saataisiin tuloksia ilman omaa effortia.

Laihtumiseen ei myöskään tarvita mitään fanaattista ideologiaa. Riittää, kun syö vähemmän kuin kuluttaa, ja treenaa tosissaan. Käy silloin tällöin sushibuffassa ja syö sen jälkeen vaikka ihan oikean jälkkärin, eikä mitään kaurahiutaleista, mustikoista ja raejuustosta väännettyä mukafitnessmuffinssia. Mene Arnold’sille, for God’s sake!

Fakta on nimittäin se, että kuolema tulee jossain vaiheessa, ja ennen sitä pitäisi yrittää nauttia elämästä. Minä haluan nauttia elämästä samalla, kun nautin saavutuksistani. Siihen kannattaisi mielestäni pyrkiä, eikä se tarkoita sitä että pitää olla perse säikeillä 24/7. Minä haluan arkkuun, joka pitää teettää extraleveälle selälle, ja jonka pohjaan pitää tehdä pakaroita varten kaksi syvennystä. Ja vaikka haluan treenata, haluan myös vetää ihan tolkuttomat lärvit kun täytän kolmekymmentä.

Olisi niin, että kupsahtaisi joko kyykkytangon alle, tai tukehtuisi siihen ciabatta-briejuusto-punaviiniseokseen.

Kummassakin tapauksessa kuolisin onnellisena.

Bettina

Share the Post:

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Katso uusimmat blogini

A short description introducing visitors to the topic of your blog and what to expect in it.

Uusimmat: