Taisin listata joitain sanoja täällä muutamia postauksia sitten, jotka saavat minut raivon partaalle. Näistä yksi taisi olla ”lipsuminen” ruokavaliossa. En muista enää muita, sillä tilalle on tullut uusi suosikki:

Pullahtaminen.

Tätä suosittua termiä käytetään kisadieetiltä palautuvien naisten keskuudessa varsin usein. En tosin tiedä, onko käsite alkuperäisesti lähtenyt jonkun valmentajan suusta, jonka mielestä optimaalisinta Body Fitness kisaajalle olisi pysytellä ihan maksimissaan kuuden kilon päässä kisapainosta. Tämä varmasti toimiikin osalla ilman sen kummempaa yrittämistä, ja mikäli palautuminen on hyvässä käynnissä, veriarvot palautuvat toivotun mukaan normaaleiksi, mahdollisesti poisjääneet kuukautiset käynnistyvät taas normaalisti, sarjapainot kasvavat, uni on palauttavaa ja fiilis muutenkin kaikin puolin jees. Itse olen surkea ihmisraunio kisojen jälkeiset 3-4kk.

Pullahtamista pelätään kuin ruttoa. Se aiheuttaa pahan mielen monelle, kun raskaan kisasuorituksen jälkeen kroppa huutaa ruokaa, leptiinitasot on vinksallaan ja fiilis on kuin suomen elokuvamaailman surkeimmassa tuotoksessa, Levottomat 3:ssa – Kun mikään ei riitä.

En tiedä missä helkkarin vaiheessa homma lähtee siihen tilanteeseen, että normaalipainoon palautumista pidetään pullahtamisena. Koska, sitähän se ei ole. Vaan palataan tilanteeseen, josta lähdettiin – tottakai fiksu fitnessurheilija pitää kroppansa kuosissa myös offilla, eikä reipas painonnousu huonoilla ruokavalinnoilla ole ikinä optimaalista, saatika terveellistä, eikä monen mielikään oikein siitä tykkää. Mutta ei se ole mikään mittari, miten hyvä sinä olet fitnessurheilijana, jos yrität pysyä säikeisenä ympäri vuoden.

Puhun nyt omasta kokemuksesta. Ekalta dieetiltä paluu oli helvetillinen, sillä en ollut yhtään ajatellut miltä se pohjaton nälkä tuntuisi. Kroppa oli outo n. 6kk dieetin jälkeen. Toiselta dieetiltä palasin takaisin normiarkeen aika jouhevasti, ja paino nousi huomattavasti rauhallisempaan tahtiin kuin ekan dieetin jäljiltä. Rilluttelin Espanjassa viikon, tulin Suomeen ja paino kävi siellä lähes 78 kilossa (viikko viiniä, tapaksia, suklaata, jäätelöä ja pari ”ola como estas, two big mac please”), jonka jäkeen se on nyt tasaantunut tuonne 74 kilon tietämille – noin 10 kilon päähän edellisestä kisapainosta, joka oli vajaa mutta riitti toiseen sijaan kultsan karkeloissa. Eli omassa tekemisessä on lähinnä ajatuksena se, että rilluttelen aikani, jolloin palaan takaisin siihen ihan perus tekemiseen, suunniteltuihin aterioihin ja säännölliseen arkeen. Siitä se oma kroppa on aina lähtenyt sitten palautumaan muotoonsa.

Kultsasta on jo aikaa, mutta vasta nyt tuntuu että kroppa on taas ”jämäkkä, oma kroppa”. Tämä paino on minulle semmoinen hyvinvointipaino – salilla on kiva treenata, kun lihaksen muodot tulevat esiin, pystyn syömään viikonloppuisin suht vapaasti ilman että alan kerätä kamalasti rasvaa, on nälkä, tulee kylläiseksi ja miehenkään ei tarvitse lykkiä luista kankkua. Mutta palautuminen omalla kohdallani ottaa aikaa – tästäkin syystä en voisi kuvitellakaan kilpailevani kahta kautta putkeen. Minun on pakko palata olemaan normaaleissa rasvoissa taas tovi, ennen seuraavaa kisarykäisyä. Se on niin saakelin kova rutistus.

En ole vielä kertaakaan jutellut miehen kanssa, jonka mielestä lähellä kisapainoa oleva nainen on seksikäs. Tarkoitan siis, etten ymmärrä miksi pitäisi pysytellä säikeillä ympäri vuoden. En tarkoita sitäkään, että pitäisi lihoa hallitsemattomasti, mutta olisi ihan positiivista, että ymmärrettäisiin se tosiasia että normaaliin painoon palaaminen ei ole pullahtamista, vaan palautumista luonnottomasta kisakireydestä.

Ja että ymmärrettäisiin vihdoinkin, että naisen hormonitoiminta ei ole vain kuukautiset. Vaan siihen kuuluu pikkuisen muitakin juttuja ja ilmiöitä. Elämä voi olla perseellään verta valuvallakin, jos ei rasvojen anna nousta sinne omalle tasolle optimaaliseksi. Ja se optimaalinen taso on ihan jokaisella oma. Itse kuuluun niihin jotka menettävät täysin kaikki seksuaaliset halunsa kisadieetin aikana, ja se että viisarit väräjää taas palautumisen jälkeen ottaa ärsyttävän paljon aikaa.

Kroppa voi käyttäytyä kisojen jälkeen kauankin aikaa oudosti, ja se kannattaa tiedostaa ennen kuin haluaa koko hommaa kokeilla. Se vaan on useammin se ihmisten pää, joka pettää tässä – petytään itseen hirveästi, kun ei voida taaskaan vastustaa sitä pullaa, vaikka luvattiin pyhästi itselle että nyt palaan takaisin ruotuun. On saatu valmentajalta reverse-dieettiohjeet, mutta niiden noudattaminen onkin sitten eri juttu. Itse en kertakaikkiaan kykene reverseä vetämään, vaan lasken mieluummin makroja ujuttamalla sekaan herkkuja,  ja pitämällä kuluttavasta treenistä kiinni. Mitä enemmän yritän itseltäni jotain kieltää, sitä enempi homma lähtee käsistä, kuten 2014 suklaakakun kanssa kävi.

Jos siis homma lähti käsistä, anna itsellesi anteeksi, tee ryhtiliike ja jatka matkaa. Käytä aika hyväksesi – käy pitsalla ja kaljalla kavereiden kanssa, maistele haluamiasi herkkuja ja elä vähän vapaampaa arkea kisadieetin jälkeen. Ihmiset tykkäävät sinusta kuitenkin enemmän kun voit pitää vapaammin hauskaa, kuin vain nillittää kotona potemassa huonoa omaatuntoa ylimääräisestä muffinssista. Et sinä ole vain kroppasi.

Kuitenkin kohta taas saat kisakipinän, ja uudelle dieetille on mukava lähteä, kun ei ole tarvinnut ihan kaikesta kieltäytyä. Ja surkutella. Älkää surkutelko.

B