Kyselin teiltä facebook-sivuillani aiheita blogitekstille, sillä tuntuu että minua vaivaa akuutti aihekriisi. Jos olet yhtä kyllästynyt iänikuisiin aiheisiin kuten joulukilot, laihdutustee, nesteenpoisto, detox, ”nyt on aika aloittaa ja lopettaa herkuttelu” tai ”näillä keinoilla nopeasti viisi kiloa pois”, niin kiitos – minulla on jotain mihin samaistua!
Annoitte paljon hyviä aiheita. Tämä teksti nyt ei ole ehkä perinteistä iloista ja motivoivaa PT tekstiä, mutta se on totta, ja kertoo omalla tavallaan aika karua tarinaa siitä, miten loppuun voimme itsemme ajaa vaatimuksillamme, ja miten vartalo ja oma mieli on rankaisun kohteena. Tämä teksti oli sekoitus monesta aiheesta, ja luulen että se on nyt hyvä veto tälle vuoden viimeiselle viikolle.
On hyvin tavallista, että äärimmäisen stressin kohdatessa saamme kuningasidean – alan laihduttaa! Lopetan tuon! Kieltäydyn tästä! Käyn vähintään kuusi kertaa! En syö ollenkaan! Nyt lähtee! Kuin itsestään monet erilaiset suorittajaluonteet löytävät stressin ja vaatimuksien keskellä oman vartalonsa kontrollin kohteeksi – eikä tämä ole ongelma pelkästään vakavasti diagnosoiduissa syömishäiriöissä. Mitä enemmän hyvinvoinnista on mediassa puhuttu, sitä pahemmin se on alkanut heijastumaan pahoinvointina tietylle suorittajaryhmälle. Muiden onnistumiset luovat paineita – miksi tuo laihtui tuolla mutta minä en pysty? Olen paska ihminen. Taas ratkesin syömään ylimääräistä. Leipää ei saa syödä. Pitäisi juoda voikahvi sen sijaan. Ei saa juoda tavallista hanavettä. Pitäisi ainakin sekoittaa sinne viherjauhetta. Ei saa lipsua lapusta. Vain kaikki mitä lapussa lukee saa syödä. Miksi itseään on niin helppo moittia ja rankaista juuri sillä elämän hetkellä, kun pitäisi jaksaa tsempata? Kun elämä vaatii keskittymistä ja meidän pitäisi latautua, suljemmeko pois kaiken ylimääräisen ja keskitymme?
Ei tietenkään. Ostamme keittiövaakaan uudet patterit, koska kuka nyt unesta piittaa! Ehtii tässä nukkua myöhemminkin! Kyllä mä jaksan! Kun ensimmäisen kerran sanotaan ”kyllä mä jaksan”, pitäisi olla jo jaksamatta. En kiellä sitä todellakaan – jos on ylipainoa ja se ahdistaa, on ihan täysin sallittua haluta voida paremmin. Mutta paremmin voi voida ilman keittiö- tai henkilövaakaa, tarkkaa ruokalappua, ilman nälkää tai kiellettyjä asioita. Paremmin voi voida helpomminkin ja ennen kaikkea terveellisemmin. Jos on jo normaalipainoinen mutta haluaa erottuvat lihakset tai vielä timmimmän kropan, voisiko sen sijaan että haluaa kaikki heti nyt tehdä järkevän, pitkän tähtäimen suunnitelman, jossa ei ole karsittu pois muuta elämää? Ajatella, että mitä jos ei olekaan aikarajaa? Tämän vuoden teemana on ollut asiakkailta tulleissa pyynnöissä se, etteivät he halua syödä lisäravinteita, tarkan lapun mukaan koska se ahdistaa, he eivät halua käydä vaa’lla, he haluavat syödä myös leipää, käydä silloin tällöin syömässä pikaruokaa, juhlia ystäviensä kanssa. Selkeästi mediassa esillä olleet asiat kieltolistoineen, ihme ravintohifistelyineen ja pakkoineen ovat alkaneet aiheuttaa muuta kuin hyvinvointia. Ja tämä on ollut nähtävissä jo kauan aikaa – viimeksi toissapäivänä tapasin erään vanhan asiakkaan, joka sanoi että häntä alkoi niin vituttaa se koko grammantarkan kanan punnitseminen, ettei ole jaksanut käydä edes salilla sen jälkeen. Ymmärrättekö? Liikaa vaatiminen vie motivaation kaikesta, vaikka se vaatija oletkin yleensä sinä itse.Meillä on kuitenkin tarve miellyttää muita.
Ajatelkaa nyt miten absurdia. Saat kuulla olevasi epäonnistunut ihminen kun lautasellasi onkin 125 gramman sijaan 126 grammaa broileria. Vittu broileria.
Jos et ole fitnessurheilija, älä yritä treenata ja syödä kuten fitnessurheilija. Piste.
Yritän tässä ehkä sanoa, että ilo on kadonnut monella tekemisestä, ja siitä on tullut pakkoa. Ja mehän kaikki tiedämme, ettei sillä pitkälle pötkitä, sillä se lisää stressiä niin hurjasti että jossain kohtaa tuntuu että siihen tukehtuu. En voi kieltää ettenkö itse olisi ollut nyt loppuvuodesta suht uupunut niihin paljon rakastettuihin rutiineihini – sen sijaan olen nukkunut pitkään, skipannut treenejä, juonut viiniä, käynyt ulkona syömässä ja nähnyt ystäviäni, joiden kanssa en tässä ”hyvinvointiskenessä” useinkaan tapaa. Lisäksi lomailin yksin viikon karibialla altaalla maaten, kaljaa juoden ja buffetissa syöden. Ja arvatkaa mitä? Helpotti. Tuntuu, että palautuminen alkoi sillä, että jätti rutiinit pois. Välillä se vähän tuntuu ahdistavalta, kun on niin tottuneesti rakentanut itselleen tarkat kuviot minkä puitteissa pitää mennä, mutta siellä ne lihakset on, vieläkin, vaikka viikon huuhteli pina coladalla aamupalapannareita alas.
Nyt kuulostaa vähän alkoholismilta, mutta sen käyttö on ihan hanskassa, toim. huom. 😀
Kuitenkin jos kaipaat vinkkejä, miten voisi muuten palautua kuin vain treeneistä lepoviikon viettämällä, niin itse suosittelen usein olemaan viikon ilman ruokavaakaa (jos se siis on käytössä), tapaamalla ulkona ystäviä, käymällä vaikka tanssitunnilla (jos ei muuten käy) eli vaihtamalla maisemaa tai rutiineja saa mielenkin kovalevyn nollattua. Vaikka aina jankkaankin täällä kyllästymiseen saakka kuinka tärkeitä rutiinit ovat, on niistä todella vapauttavaa ottaa joskus lomaa. Silloin niitä myös alkaa taas kaivata, ja siellähän se tasapaino sitten asuukin. Olipa ehkä hieman sekainen teksti, mutta toivottavasti sait ajatuksesta kiinni. Näillä puheilla jatketaan Uuteen Vuoteen. Oikein hyvää sellaista kaikille!
– Bettina-
