Ennen kuin luet kirjoitusta yhtään eteenpäin, haluan korostaa, että nämä ajatukset ovat pelkästään minun omiani ja otan erittäin suurella ilolla vastaan omasi. Ajatukset liittyvät viimeaikojen ilmiöihin fitneksessä, kiemuroihin ihmissuhteissa sekä keskusteluihin asiakkaideni kanssa.

Jokainen rakastaa sanoa, että on suvaitsevainen. Jokainen tykkää niin kovasti sanoa, että ei tuomitse. Jengi jankkaa, miten ”on tasa-arvoa kannattava”. Kukaan ei omasta mielestään ole mielensäpahoittaja, kukaan ei koskaan ole väärässä tai etsimässä syytä ongelmiinsa peilistä. Jengillä on niin huono itsetunto, että joskus ihan oikeasti melkein itkettää.

Fitness on saanut valtavan määrän paskaa ja lokaa niskaansa, eikä umpiurvelo Muodonmuutoksia- dokumentti juuri asiaa parantanut. Asiaa ei ole myöskään paranna se, että julkisuudessa esiin nousevat entiset kilpailijat, jotka oksentavat koko negatiivisen yhden vuoden kisakokemustaakkansa saadakseen onnettomat 15 minuuttia julkisuutta. Päätään pyörittelevät kaikki 999 muuta kilpailijaa, jotka ovat terveenä kilpailleet vuodesta toiseen, tehden kunnollisen pohjatyön. Järjen säilyttämisessä auttavat huomattavasti myös omien mahdollisuuksien realistinen ja kriittinen läpikäyminen, eikä esimerkiksi vain tuomaripelistä syyttäminen äärimmäisen epäurheilijamaisella tavalla. Jos ei ole rakennetta, ei ole rakennetta ja piste. Jos haluat oikeasti panostaa, rakenna lihakset. Typerä dokumentti antoi asiasta riittävästi mitään tietäville femakoille (feministi emakko) ja muille idiooteille lisää märehtimisen aihetta sinne kotisohville, missä voi ihan kaikessa rauhassa sitä omaa persettään sitten hyväillä ja myötäillä niillä omilla oikeilla valinnoillaan.

Vaikka dokkari oli typerä, niin sitä tosiasiaa se ei poista, että itsensä kisakuntoon repiminen, oli sitten lahjoja lajiin tai ei, on pitkä ja raskas rupeama, joka vaatii tolkuttomasti päätä. Siihen tuskin kukaan lähtee hirveän hepposin perustein muusta kuin omasta tahdosta. Väitän, että se ärsyttää ihmisiä niin valtavasti vain siitä syystä, että siinä ollaan bikineissä lavalla, aika kovassa iskussa, varsinkin kun katsoo finaalikuusikoita. Se, onko Erkin vaimo hänen mielestään kuumempi kuin yksikään noista mieheltä näyttävistä kumipallotisseistä, ei kiinnosta ketään kilpailijaa. Siellä lavalla ei olla myymässä itseään kenellekään, mitä nyt altistaa itsensä väkisinkin pikkurunkkareiden ja nuupahtaneiden kotirouvien arvosteltavaksi. Nyyh. Voin tässä ihan meidän kesken kertoa, että jokainen lajissa pärjäävä repii motivaatiota vain ja pelkästään itsestään ja omasta peilikuvastaan ja tekemisestään. Meissä ihan jokaisessa asuu se narsistinen puoli, joka tykkää peilailla itseään, mutta sitä peilailua on helvetin paljon kivempi harrastaa, kun on varressa muotoa. Ja kun puhun varresta tarkoitan siis vartaloa, tässä yhteydessä.

Fitness ja sen kauneusihanteet perustuvat yhden päivän täydelliseen kisakuntoon, ja ymmärrän toisaalta miksi sitä halutaan niin hanakasti vihata mediassa. Se, mikä asiassa eniten ottaa päähän on se, että koko totuus homman takana unohtuu – urheilullinen ulkomuoto ympäri vuoden ei vaadi niin raskaita juttuja kuin kisadieettaaminen, joka on oikeasti vain se jäävuoren huippu koko jutussa. Kukaan ei vaan ole kiinnostunut kuulemaan näistä asioista, vaan asiaan halutaan aina haastatella ihmistä, joka on ”menettänyt kaiken” harrastettuaan kyseistä lajia. Ei ketään kiinnosta, että saadakseen oikeasti lihasmassaa pitää tehdä hanakasti töitä joka päivä, syödä suunnitellusti ja optimoida lepo ja ajankäyttö. On oikeasti aivan järkyttävää, millaista paskaa ihmiset jotka oikeasti ovat kiinnostuneet pitämään itsestään huolta, joutuvat nielemään.

Minä en halua lihoa, ja sen takia olen valmis tekemään joka päivä tietoisia valintoja sen eteen. Haluan kyykätä, haluan näyttää hyvältä, haluan pitää itsestäni huolta, sillä se pitää mun itsetunnon hyvänä. Olen voimakas, ja haluan olla voimakas myös jatkossa. Aion panostaa itseni kunnossa pitämiseen vielä lasten tekemisen jälkeen, en halua lösähtää, en halua että perseeni roikkuu. En halua laiskistua, haluan tartuttaa lapsiin aktiivisuuden ja sen, että se on HYVE, kun arvottaa terveyden, terveelliset elämäntavat ja aktiivisuuden osaksi arkea. Jos näiden asioiden takia joudun luopumaan ihmissuhteista / muista harrastuksista, olkoon niin. Vaan mä tiedän, mikä mut tekee onnelliseksi, ja se ei ainakaan ole se, että annan kaiken vaan levahtaa. En haluaisi luopua tämänhetkisestä tyytyväisyydestäni itseeni ja elämääni mistään hinnasta.

Niin kauheaa kuin se onkin sanoa, niin valitettavasti elämme ajassa, jossa kauneudesta ja hoikkuudesta sekä itsensä huolehtimisesta saa puhua negatiiviseen ja vähättelevään sävyyn, mutta ylipainoa, huonoa kuntoa ja silkkaa viitsimättömyyttä ja laiskuutta pitäisi jollain tavalla ymmärtää ja myötäillä. Loan naamaan hierominen toimii tässäkin puolin ja toisin – ne, jotka ovat jatkuvasti tyytymättömiä, räksyttävät eniten. Oli sitten laiha, läski, fitnessurheilija tai laihaläski fitnessurheilija. Ihmiset oikeuttavat itselleen epäterveelliset elämäntavat, ja jos mainitset siitä, olet kamala ihminen.

Ja kyllä, kannatan body positive– meininkiä ja mielestäni on siisteintä ikinä kun tapaa ihmisiä jotka ovat ihan aidosti sinut itsensä ja elämänsä suhteen – valitettavasti se on nykyään vain aika harvinaista. Terveyttä ja hyvää oloa määritellään jatkuvasti ulkonäön kautta, ja tasapainoa sairaalloisen lihavuuden ja sairaalloisen laihuuden välille ei tunnu löytyvän. Mun mielestä on ihan yhtä outoa postailla jatkuvasti kuvia perseestänsä oli se sitten tikissä tai täynnä selluliittia – sanoma on sama kummassakin:

”Kato mua, näe mut, kehu mua. Riitänhän?”

B