Pidän itseäni jossain määrin itsekurin puolestapuhujana. Olen myös sitä mieltä, että ruokavaa’an käyttö uusien elämäntapojen opettelussa on alkuun hyvä juttu, ja kehoitan asiakkaitani usein testaamaan sitä jotta saadaan oikeanlainen kuva annoskoosta ja sen monipuolisuudesta.
On nimittäin tyypillistä, että ruokavalion hyviä juttuja lasketaan silmämääräisesti alakanttiin, ja huonoja valintoja vähätellään. Teen näin itsekin – en millään halua uskoa, että purkillisessa kolmen kaverin lakritsijäätelöä on lähes 960 kilokaloria tai rakastamassani kotipitsan lihaöverissä n. 1500-1700kcal. Sitten mietin joskus että en minä nyt näin paljon voi ottaa riisiä lounaalla, vaikka extrakauhallisessa on joku hikinen 100 kilokaloria.
Huijaamme siis aika paljon itseämme, päivittäin. Ja todella usein naisista on kivaa sanoa, että syön n. 1600 kilokaloria päivässä, vaikka totuus on varmasti alakanttiin. Koska vaikka 1600 kilokaloria on liikkuvalle ja aktiiviselle ihmiselle aivan liian vähän, voi se olla passiiviselle toimistotyöntekijälle oikein koostettuna oivallinen ja riittävä ruokavaliorunko, kunhan siinä on tarpeellinen määrä hyviä rasvoja, selkeät proteiinikomponentit sekä runsaasti marjoja, hedelmiä ja kasviksia. Tämä toki ei ole millään tavalla suositeltavaa, että näin vähäenergisesti syö, mutta on eri asia syödä säännöllisesti ja monipuolisesti koostettuja aterioita 3-4 tunnin välein, kuin että kituuttaa koko päivän ja mättää sen 1600 kilokaloria kerralla illalla kitusiinsa leivästä, metukasta ja oltermannikiekosta. Olen myös törmännyt lukuisiin listoihin missä nuori paljon treenaava nainen kuvittelee syövänsä yli 3000 kcal päivässä, mutta pienen laskutoimituksen jälkeen tulos on hädin tuskin puolet siitä.
Hyvien juttujen korvaaminen huonoilla valinnoilla vain kaloreita ajatellen on typerää ja kapeakatseista. Kun malttaa alkuun mielensä, harjoittaa hieman itsekuria ja kun on uusien elintapojen opettelussa päästy vauhtiin, on aika löyhätä itsekuria. Mutta ilman sitä ei vauhtiin pääse painonpudotuksessa, lihasmassan kasvatuksessa tai kehonmuokkauksessa yleensä. Hiki, hengästyminen ja kohtuullinen lihasarkuus ovat oman kropan hemmottelua parhaimmillaan, eikä suinkaan sohvalle jääminen. Liika mukavuudenhalu ja itsensä hemmottelu johtavat ylipainoon ja tuki- ja liikuntaelinsairauksiin.
Minä en käytä ruokavaakaa negatiivisessa mielessä ollenkaan. Se on minulle apuri aina silloin tällöin, kun haluan tarkistaa syömisiäni. Tarkistan syömisiäni sen vuoksi, että syön kulutukseeni nähden riittävästi mutta sopivasti, jotta saan pidettyä yllä nykyistä kuntoani. Haluan näyttää urheilulliselta. Jos söisin aina mitä mieleni tekee, en näyttäisi siltä kuin haluan. Ja kun näytän siltä kuin haluan, se vaikuttaa elämääni positiivisesti – olen pirteämpi, suorituskykyni on parempi, nukun ja palaudun paremmin, olen iloisempi ja itsevarmempi.
Tämä ei tarkoita sitä, etten koskaan herkuttelisi. Olen kuitenkin tehnyt töitä sen eteen, että nykyään voin syödä viikonloppuisin vapaammin sen vaikuttamatta kehonkoostumukseeni negatiivisesti. Viime syksynä tiputtelin pois kesäkilot, jotka tarttuivat kylkiini vain ja ainoastaan ihan naurettavan grilliruoka- ja valkoviinimäärän takia, ja sen 12 viikon ajan panostuksen tuloksena on nyt se, että viikot kun keskittyy siihen mitä syö, voi viikonloppuisin ottaa rennommin. Tänä kesänä ei kiloja tullut. Ja vaikka olen aktiivinen arjessa, treenaan lihaskuntoa 5 kertaa viikossa ja pyöräilen työmatkat päälle, en minäkään mitään älyttömiä kasoja ruokaa mätä – energiansaantini pyörii arkisin 1800-2000 kilokalorin välillä, ja se riittää vallan hyvin. Viikonloppuisin se on enemmän, veikkaisin että 2500-3000 kalorin tuntumassa. Nyt viikonlopun herkuttelut loppuvat hetkeksi, sillä aloitan Pure Power ryhmän valmentamisen ja heidän kanssaan 12 viikon hiilarisyklitysjakson – valmennus on tehokas, mutta vaatii alkuun hieman vaivannäköä.
Aina, AINA täytyy alkuun nähdä vaivaa jos jotain haluaa saavuttaa. Jos koko ajan etsii vain syitä miksi jotain ei tarvitsisi tehdä, ei asiaa edes oikeasti halua. Ihmisillä on nykyään kummallinen tyyli ”haluan laihtua, mutta en tee sitä enkä tätä enkä varsinkaan halua tehdä tätä saavuttaakseni sen” – miksi perusasioita kohtaan pitää kiukutella? Toimivat keinot ovat miljoonaan kertaan hyväksi havaitut, ja painonpudotuksessa pitkällä tähtäimellä onnistuvat tekevät pysyviä muutoksia ja heitä yhdistää aina yksi asia – säännöllinen ateria-rytmi. Sopivasti mieluisaa liikuntaa.
Itsekuri tuntuu olevan nykyään kirosana, mikä on mun mielestä vähän sääli. Koska jollain tapaa itsekurin kautta tulee myös onnistumisen tunteita. Enkä nyt tarkoita sitä itsekuria negatiivisesti, vaan sellaisena järjen äänenä tekemisessä. Että eikö se nyt ole päivän selvää, että jos jokaista mielihaluaan seuraisi niin eihän mistään mitään tulisi. Sellaista positiivista itsekuria kannattaakin oppia.
Se palkitsee myöhemmin.
Bettina
P.S. Jos haluat mukaan Pure Poweriin ja oppimaan järkevästä hiilarisyklityksestä, pääset mukaan 17.9 asti täältä – https://alku.fi/tuotteet/pure-power/
4 vastausta
Oikein hyvä ja ajankohtainen teksti! 🙂
Ehkä itsekuri on sikäli huono sana, että mielestäni kyse on uusien rutiinien opettelusta. Olen itse suorittaja-tyyppinen ihminen, ja sen vuoksi potenut monta kertaa turhaa tuskaa, jos olen piiruakaan livennyt siitä täydellisen kuvitelmasta, joka on loppuviimeksi ollut melko epärealistinen. Keväällä luovutin ja vaihdoin näkökulmaa: aloin opetella uusia ja petrata vanhoja rutiineja. En asettanutkaan tavoitteeksi varsinaisesti esimerkiksi painonpudotusta, vaan päätin, että tavoitteeni on hyvä olo, 2-3 salitreeniä viikossa, 8000 arkiaskelta, riittävä uni, 3-5 ateriaa ja jokaisella kasviksia. Noh, toki osa palikoista oli jo hallussa, muuten tuossakin olisi vähän liikaa kerralla. Mutta kun luovuin tietyntyyppisestä pokaalin tavoittelusta, kappas vain, saavutin huomaamatta niitä asioita, joita ennen tuskailin, sillä nyt ajattelin käyväni läpi oppimisprosessia, en kamppailevani omia löysiä tai huonoja tapojani vastaan. Päätin, että tämä on minua varten, ja teen sen, koska tykkään liikkua, tykkään syödä hyvin (mikä ei tarkoita mättämistä vaan mitä tahansa hyvää ruokaa, kasviksia, marjoja yms).En koe, että muutos olisi vaatinut itseKURIA, vaan ennemminkin suunnittelua, ennakointia, ja kynnysten madaltamista. Lupasin esimerkiksi itselleni, että voin milloin vain jättää salin kesken, kunhan vain käyn kokeilemassa sen sijaan. Tai jos todella tuntui, ettei nyt pysty, lupasin itselleni, että salin sijaan voin käydä kävelyllä, tai jos olen väsynyt, nukkua. Yleensä valinta oli jälkikäteen katsoen oikea, eikä tällä tekniikalla jäänyt yhtään salikertaa käymättä. Ymmärrän tavallaan pointtisi, mutta ihmiselle, jolla on luonnostaan ankara ja epärealistinen suhtautuminen omaan tekemiseen, toimi ehkä paremmin eri näkökulma.
Olen Maiskun kanssa samoilla linjoilla. Kämmen- ja kouramitat on ruokavaliossa riittäneet hyvin annoskokojen arviointiin ja treenin osalta tein myös päätöksen, ettei ole pakko vetää sata lasissa aina pelkkä kalorinkulutus mielessä. Töihin ei tarvitse viedä eväitä ja syödä niitä yksin kahvihuoneessa, vaan voin syödä työpaikkaruokalassa yhdessä kollegoiden kanssa. Menen salille, ja jos treenaaminen ei huvita tai treeni ei kulje, lähden pois. Jos väsyttää niin, että itkettää, en mene salille ollenkaan. Olen luopunut täydellisyyden tavoittelusta ja päästänyt irti siitä harhaluulosta, että vain 100% toteutettu dieetti ja treeniohjelma toimii.
En sano, etteikö joskus olisi vaikeaa ja etteikö mun tarvitsisi välillä taistella itseni kanssa siitä, kävelenkö Hesburgerin kautta kotiin. En sano, ettenkö joskus häviä ttätä taistelua ja tunne siitä syyllisyyttä. En sano, ettenkö joskus lapsellisesti polje kotona jalkaa (ja kiukkua yksinasuvana itselleni), koska pitää mennä treenaamaan. Mutta verrattuna ruokien punnitsemiseen, kaloreiden laskemiseen tai treenaamiseen jatkuvalla epämukavuusalueella, tällä tavalla itseni kanssa taistelu on huomattavasti vähäisempää. Huomattavasti useammin treenaamaan menen ihan mielelläni, lautaselle vilahtaa 2/3 kasviksia ihan huomaamatta eikä Hesen tuoksut viettele niin usein, kuin aiemmin, kun yritin itsekurin ”avulla” pakottaa itseni johonkin sellaiseen rutiiniin, jonka toteuttaminen oli enemmän stressaavaa, kuin hauskaa.
Rasva voisi varmasti palaa nopeammin jollain muulla tavalla. Mutta mulle on pääasia, että se palaa.
Nimim. -13kg rasvasta/10kk
Disclamerina voisin varmaan mainita, että olen treenannut salilla varmaan 18v on/off (enemmän on). ”Kokemuksen” tuoma varmuus auttaa esim. siinä, että tiedän, että salitreeni, kevytkin sellainen, ei mene ikinä oikeasti hukkaan, vaan auttaa esimerkiksi liikkuvuuden ylläpitämisessä. Kaikki höntsäilykin on aina eteenpäin.
Toisena disclaimerina pitänee mainita, että ymmärrän kyllä, että jotkut ihmiset haluaa tuloksia nopeammin. Silloin toki vaaditaan vähän radikaalimpia toimenpiteitä.
Moikka teille molemmille!
Ihanat kommentit! Tämä on just sitä tyyliä, miten asioista saa tehtyä pysyviä. Ehkä itsekurin voisi sittenkin korvata jollain käsitteellä mikä kuvaa realismia, tiedostavaa syömistä ja tasapainoilua – en siis itse kannata ollenkaan sellaista itsekuria missä kielletään yhtään mitään tai soimataan tai karsitaan, vaan nimenomaan kysymys on ehkä enemmän ”rehellisestä keksustelusta itsensä kanssa” Joka taoauksessa kiitos teille molemmille kommenteista ja superhienoa työtä olette tehneet, rennosti 🙂