Minulla on ollut onni urheilla ja treenata ilman isompia takapakkeja lähes 40 vuotiaaksi asti – kunnes elokuussa kesken dramaattisen paint ball -ottelun jalkani jäi kiinni maan pinnalla kiemurtelevan puunjuuren väliin – ja takareiden jänne irtosi iloisesti istuinkyhmystä. Kunnon sotilas.
Kiitos kattavien vakuutusteni pääsin alle viikossa leikkaukseen, jossa jänne kiinnitettiin ja aloitettiin kuntoutus. Leikkauksesta on nyt seitsemän viikkoa, ja kuntoutukseen on kuulunut kevyitä omalla kehon painolla tehtäviä lihaskuntoliikkeitä ja takareiden venytysharjoitukset on aloitettu. Olen noudattanut fysioterapeutin tekemää harjoitusohjelmaa kuuliaisesti, vaikka en voi kieltää etteikö rauhallinen tekeminen myös turhauttaisi.
Yläkropan treenaamisesta en saa ollenkaan samanlaista fiilistä kuin pitkistä ja raskaista kyykkyharjoituksista, ja kaipaan myös ihan hirveästi hengästymistä ja hikoilua lenkkipolulla.
Vaikka hyvä pohja pelastaa paljon, minun on lähdettävä rakentamaan voimatasoja matalalta tasolta. Asennoitumiseen auttaa ymmärrys siitä, etten voi oikaista kuntoutusta jos haluan jaloista yhtä vahvat ja välttää mahdolliset puolierot tai heikkoudet tulevaisuudessa.
Miten palata treenien pariin sairastelun jälkeen?
Loukkaantumiset ja sairastumiset, vaikka ihan perusflunssat, ovat monelle suuri motivaation syöjä ja asia, joka lannistaa hyvän treenikauden keskellä. Takapakit kuuluvat elämään ja parit flunssat vuodessa ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Kiirehtimään ei kannata ruveta – maltillinen tekeminen, rauhallisempi liikunta ja porrastettu työkuormiin palaaminen tukevat toipumista ja tulevaisuuden palautumista eikä ole mitään syytä ryhtyä maalaamaan piruja seinille ajatellen, että ”nyt on kaikki menetetty”. Ei ole.
Tärkeintä on keskittyä siihen, mitä tilanteessa voi tehdä. Omassa tilanteessani sain heti alkaa kävelemään ja vaikka on hanurista vaihtaa hölkkälenkit 1 km/h vauhdin kävelyyn, kävelin silti. Saan treenata yläkroppaa normaalisti, saan lisätä liikkuvuusharjoittelua.
Kuumeettomassa nuhaflunssassa Käypä hoito suosittelee rauhallista kävelylenkkeilyä. En missään tapauksessa kannata väkinäistä positiivisuutta, mutta mielelle tekee hyvää pysyä liikkeessä takapakin sattuessa silloin kun siihen mahdollisuus on. Se auttaa varsinaiseen tekemiseen paluuta hirveästi.
Joten pää kylmänä vaikka turhauttaa. Note to self.
– Bettina