Mitä tapahtui keskinkertaisuudelle?

Yrittäjänä oleminen on ollut elämäni parasta aikaa. Voin myös aika käsi sydämellä sanoa, että elän tällä hetkellä unelmaani – työ on motivoivaa, ihmisten kanssa yhdessä tekemistä, mutta tasapainon löytäminen tähänkin asiaan löytyi sen jälkeen kun oli kerran kunnolla juossut päänsä seinään. Varjopuolensa on kaikessa tekemisessä.

Hetki sitten minulta kysyttiin, kiinnostaako minua vain tehdä työtäni intohimosta ja nauttia tästä hetkestä vai haluaisinko tehdä yritykselleni suunnitelman pidemmälle aikavälille ja kasvattaa toimintaa selkeästi isommaksi kuin se on nyt. Mietin asiaa kaksi viikkoa ja tulin siihen tulokseen, että nautin ihan helvetisti siitä mitä on nyt. En kertakaikkiaan jaksa, en halua. 

Minä nimittäin tiedän mitä se vaatisi. Paluun ympäripyöreisiin päiviin, irrottautumisen minulle tärkeästä kenttätyöstä, todennäköisesti parisuhteen (taas), enemmän konehommia (hyi helvetti), omat treenit, vapaa-ajan, enemmän somea ja markkinointia ja myyntiä, enemmän kaikkea. 

Minä pidän tästä, juuri nyt, juuri näin. Ja sen myöntäminen tuntui niin vapauttavalta, kevyeltä. 

Näen jo mihin se johtaisi – minä juoksemassa suuna päänä ympäriinsä, valmentamassa ihmisiä hyvinvoinnin pariin burnoutin partaalla. Ei kuulosta kovin esimerkilliseltä, ja kun itselleni se nyt sattuu olemaan tärkeä asia että elän kuten opetan, näen siinä ristiriidan johon en halua enää palata.

Kuulostaa todella kliseiseltä, mutta se että suoritamme nykyään elämäämme, näkyy kaikkialla. 

Erityisesti se näkyy naisista, oman työn kautta toki, kun naisten kanssa suurimmaksi osaksi työskentelen. Ehkä vähän yleistäen voisi sanoa, että tietynlainen keho-pakkomielteisyys, treenaaminen, syöminen ja muun arjen yhteensovittaminen aiheuttaa enemmän tuskaa kuin iloa ja nautintoa, joita terveellisten elämäntapojen ensisijaisesti tulisi olla. Quick-fixejä omaan ulkonäköön haetaan kaikenlaisista erilaisista trendeistä enemmän, kuin että keskityttäisiin niiden perusasioiden ylläpitoon pidemmällä aikavälillä. Lähes jokaisella on kiire – kiire saavuttaa jotakin omassa kehossa, minkä kuvitellaan tuovan lisää onnellisuutta omaan elämään. Edelleen päivittäiset vaakalukemat tuntuvat merkityksellisiltä ja ne ajavat ohi yleisen hyvän olon, mitä säännöllinen ruokailu ja omaan arkeen sopivaksi asetettu treenimäärä kuitenkin monen elämään tuo. 

Huono omatunto näyttelee monen elämässä pääroolia. Siihen riittää yksi tekemättä jäänyt treeni, yksi lipsuminen epäterveelliseen syömiseen tai kesken hyvän treenikauden sairastettu flunssa. Siis flunssa – asia, joka tulee ja sille ei voi mitään. Siihen kaatuu monen mieli synkäksi solmuksi, ja aivan turhaan. Mielestäni on päivän selvää silloin, että ongelman ydin on jossain aivan muualla, paljon syvemmällä kuin peilikuvassa.

Tällaisessa tilanteessa, kun ei saa mistään kiinni, olisi syytä kääntää katse ensin oman arjen kuormittavuuteen kuin siihen, että jokin tietty ohjelma ei toimi. Olen kirjoittanut siitä aikaisemminkin, mutta silloin kun arjessa on liikaa stressitekijöitä, kaikenlainen itsekuri ja motivaatio valuu kuiviin uskomattoman nopeasti. Hetkellisiä motivaatiopiikkejä tulee, mutta ne katoavat yhtä nopeasti kuin tulivat. Ruuasta ja käpertymisestä tulee palkinto, koska arki kuormittaa, ja mielemme ei kestä jatkuvaa suorittamista. Se että oma mieli pakottaa pysähtymään, aiheuttaa monelle neuvottoman olon – olen kokenut sen itsekin. Se neuvottomuuden tunne on turhauttava, ei saa kiinni mistään.

Meillä ei ole nykyään tarpeeksi aikaa vain olla. Jokainen vuorokauden tunti tuntuu olevan suunniteltua, nukkumista myöten, ja mitä enemmän odotuksia suunnittelua kohtaan on, sitä vittumaisemmaksi itsensä tuntee kun asiat ei menekään kuten haluaa. Jatkuvat ärsykkeet töissä, mediassa ja arjessa lisättynä nyky-uutisoinnin negatiiviseen ja pessimistiseen ja kiireen kuorruttamaan sävyyn kuormittavat mieltämme enemmän kuin osaamme kuvitellakaan. Instagram-kulttuuri antaa kuvan kaiken täydellisyydestä, ja hyvästä on tullut huonon määre – pitää olla paras. Kaunein. Kuuluisin. Tehokkain. Väsymättömin.

Täydellisyyteen pyrkivän egomme kirous on loppuunpalaminen. Ei se ole pelkästään oma syy – syyllinen on aivan yhtä paljon nykyinen yhteiskunta ja se kulttuuri missä elämme. Mutta muutoksen pitää lähteä itsestä, koska fakta on se, että kukaan muu ei vedä meille rajoja kuin me itse. Ja omista rajoista kiinnipitäminen on se, joka hyvinvointiamme lisää.

Minulla on omat rajat. Kalenteroin ensin omat treenit. Sen jälkeen kalenteroin vapaa- ja loma-aikani. Sen jälkeen täytän kalenterin töillä. Sosiaalisia menoja sopivasti, tärkeimmille. Viikonloput parisuhteelle, jolla on hyvinvoinnilleni niin iso merkitys nyt – haluan aikaa seksille, nautinnolle ja läheisyydelle, ja miten helposti nuo asiat jäävät kiireen ja stressin varjoon. Päivinä, kun ei ole mitään tekemistä, siivoan, pyykkään ja kokkailen, teen ihania rentouttavia asioita jotka eivät vaadi mitään mentaalisia ärsykkeitä ja otan itsekkäästi omaa aikaa. Olen tehnyt itseni kanssa rauhan sen asian suhteen, että minusta ei ole tekemään töitä ympäri vuorokauden. Minä en pysty siihen – tuotan pettymyksiä muille ja itselleni, kun kuormitus käy liialliseksi.

Olen onnellinen, kun olen keskinkertainen. Sopiva. Hyvä. Riittävä. Jaksan rakastaa itseäni sekä kunnioittaa omia rajojani.

Asiat, joita haluan vaalia.

Bettina

10 vastausta

  1. Keskinkertaisuus on vaan hyvä.
    Mä huomasin olevani herkkä muiden ”silmien pyörittelylle” ja ”tuhahteluille”, joita ei siis välttämättä oikeasti ollutkaan muualla kun mun päässä ja niiden perusteella koin, että mun elämässä mättää lähes kaikki. Jotenkin tuntui, että ihmiset muka arvosteli mun työtä, parisuhdetta, kämppää, autoa, koiraa, vaatteita, painoa jne.
    Loppuun palamisen rajamaille asti asiaa ajattelin, pyörittelin, pähkäilin, stressasin ja tein suunnitelmia sekä aikatauluja elämäni ”parantamiseksi”.
    Kunnes tuli joku helvetin valaistuminen ja tajusin, että mun elämästähän tässä on kyse ja mullehan sopii tälläinen keskinkertainen mukava elely oikein pirun hyvin. Vieläkin olevinaan muiden silmät muljuu ja muuta semmosta, mutta samapa tuo, vaikka putoaisivat päästä. Eivät oo onneksi mun silmät ja muilla ei niin oo väliä.
    Tämä ahaa-elämys pelasti mm. mielenterveyden, terveyden, parisuhteen, perheen, monet yöunet jne.
    Enkä mä silti oo lakannut suunnitelmia tekemästä, ei niillä vaan oo niin kiire enää, eikä pakko. Tulevat toteutukseen sitten kun hyvä on, jos niikseen tulee.

    1. Antaa ihmisten pyöritellä silmiä. Elä sinä elämääsi parhaaksi näkemälläsi tavalla 🙂 Kiitos kommentista ja mukavaa kevättä!

  2. Puhutteleva teksti. Hyvin sanoitettu.
    Tähänkin nyt varmaan pitäis kirjoittaa jotain tosi nokkelaa. Mutta ny jaksa.
    Ihailen harvoja, oot yks niistä 💙

    1. Kiitos Hilppa <3 ihanaa kevättä!

  3. Kiitos tästä, juuri oikeat sanat ja teksti minulle. Olen oikealla tiellä sittenkin kun haraan vastaan paineista tehdä enemmän, olla enemmän. Samaan väsymyksen ja riittämättömyyden tunteen miinaan olen ajanut itsekin, muiden hyvinvoinnin projekteissa ja oma on jäänyt kiireen, suorittamisen ja muun some-täydellisyys ”ähkyn ” jalkoihin. Kiitos, että muistutit minua mikä on tärkeää, missä tunnen itsekin olevani oikealla tiellä ja mitä haluan. Olen riittävä, pystyvä, ihan tarpeeksi hyvä jo nyt kaikessa keskinkertaisuudessani, enempää ja suurempaa en halua elämääni koska hinta olisi juuri mainitsemasi asiat ja se on liian kova myös minulle. Hyvää kevättä sinulle!

    1. Hyvää kevättä myös sinulle. Me joudumme kaikki itseämme aina vähän muistuttelemaan samoista asioista uudelleen ja uudelleen 🙂

  4. Hei,

    Itse törmään suorittamisen ansaan myös säännöllisesti. Tänään tulin ajatelleeksi, että mitä silloin tapahtuu, kun iso pyörä alkaa taas pyörimään vähän liian vauhdikkaasti tai mopo lähtee vähän käsistä…😂😂

    Luulen, että tämä on se juttu, jonka kanssa joudun opettelemaan tulemaan toimeen elämässäni ja tähän samaan olen jossain määrin toistuvasti törmännyt.

    Toisaalta itse en koe varsinaisesti olevani kilpailuhenkinen, mutta tykkään tehdä asioita ja innostun helposti sekä nautin olla monessa mukana ja sitten hups -olen taas haalinut liikaa kaikkea. Ja minua on myös helppo yllyttää mukaan juttuihin – tunnustan senkin.🙈 Pariin työhöni liittyvään projektiin olen jo sanonut, että kiitos luottamuksesta, mutta nyt joku muu saa ottaa tämän homman.

    Ja kenelle sitä elämää suoritetaan? Ei elämä ole suoritus. Ei siitä jaeta arvosanoja eikä palkintoja.

    Tiedättekö ne uimahallien ”saunamummot”? Semmoisia mummoja, jotka istuvat kiukkuisen näköisinä lauteilla ja heittävät vettä kiukaalle, kunnes kaikki muut joutuvat lähtemään lauteilta. Välillä ne luovat ilkeän katseen muihin ja heittävät lisää vettä vaan.. 👍😂😂 Että haluanko olla vanhana rutisevan kuiva, kiukkuinen saunamummo vai jotain muuta? 🙂🙂

  5. Kiitos tästä tekstistä❤ hyvää kevättä😊

  6. Loppujen lopuksi lähes kaikki meistä on aika keskinkertaisia. Toiset tienaa enemmän kuin toiset, toiset ei nauti työ tmv stressistä ja toiset diggaa perhe-elämästä. Kukin tyylillään mutta mun mielestä semmonen erityinen napina ja keskinkertaisuuden lyttäys kuvastaa vain sitä ettei ole sinut oman keskinkertaisuutensa kanssa 😀

  7. Kiitos. Tää oli just sitä mitä kaipasin. Tein tuhottoman pitkiä päiviä atk-suunn. Ja vastasin vielä kotioloissa puheluihin miksi Veikkauksen sivut eivät toimi. Halusin auttaa ja lopulta heräsin siihen, että voimat loppuivat. Naps. Diagnoosi oli MS-tauti. Mutta se olisi voinut olla ihan mikä vaan väsymysoireyht. tai joku muu oirekuvaan ja näytteisiin sopiva. Jokaisen pitäisi pistää itsensä ensimmäiseksi. Rakkaudella Ras.

Share the Post:

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Katso uusimmat blogini

A short description introducing visitors to the topic of your blog and what to expect in it.

Uusimmat: