Mietippä ite osa I

Kaksiosaisessa Mietippä ite- sarjassa (tai ajatteleppa ite, unohdin lopussa oman sarjan nimen, koska siinä on jopa kaksi osaa) käväistään tsekkaamassa hedelmien, täysjyvätuotteiden ja maitotuotteiden turhaa demonisointia.

Hifistely on kivaa, mutta itse työskentelen suurimmaksi osaksi ihmisten kanssa, jotka ovat päästään pyörällä perusasioista ja sekaisin hifistelyn, ruokaguruilun ja sekavan ravitsemuksen viidakossa. Moni haluaa, että arjen perusterveellinen ja painonhallintaa tukeva ruokavalio olisi helppoa ja nautinnollista noudattaa, joten ei tehdä siitä vaikeaa turhan analysoinnin ja kieltolistojen kautta.

On täysin inhimillistä, että me ihmiset olemme välillä vailla suhteellisuudentajua omasta tekemisestä, ja käymme jatkuvasti taistelua hyvien ja huonojen valintojen välillä – sitä tekee meistä jokainen. Esimerkiksi, jos olet menossa illalla ulos syömään ja panttaat sen takia koko päivän kaloreita, skippaat aamiaisen ja syöt vain kevyen lounaan ja mätät illalla ruokaa kaksin käsin koska ”et ole syönyt mitään koko päivänä” tai pidät rypsiöljyä saatanasta seuraavana mutta juot joka viikonloppu hyvällä fiiliksellä itsesi humalaan viinasta, joka nyt on saletisti pahempi myrkky elimistölle. Semmoisia me ollaan. Mutta peräänkuulutan rehellisyyttä ja realismia omien valintojen suhteen sekä niiden perusjuttujen joilla oikeasti on merkitystä:

– säännöllisen syömisen
– runsaan kasvisten, marjojen ja hedelmien käyttöä
– jokaisella aterialla laadukasta proteiinia
– sopivien ateriakokojen oivaltamisen (pätee myös liian pieniin eikä vain suuriin annoskokoihin)
– Kovien rasvojen ja sokeristen tuotteiden karsiminen ruokavaliosta satunnaisiksi herkuiksi
– ja sitten liikkumaan, joka päivä tunti kuntoliikuntaa ei olisi pahitteeksi

Finterveys tutkimuksen mukaan saamme edelleen ravinnosta liikaa tyydyttynyttä rasvaa ja liikaa energiaa, joka näkyy siinä, että suomalaisista aikuisista puolet on ylipainoisia. Lasten metabolisen oireyhtymän lisääntyminen kertoo karua faktaa siitä, että sokeroidut murot, namit ja sokerimehut kuuluvat turhan monen perheen arkeen, vaikka niiden tulisi olla satunnaisia herkkuja juhlahetkissä.

Tällä ei ole mitään tekemistä pelkästään ulkonäöllisillä asioilla, vaan tämä on kansanterveydellinen asia.

4 Responses

  1. Hyvää asiaa, hyvin ja selkeästi esitetyssä muodossa. Yleensä en jaksa tällaisia kovin kuunnella, mutta tämän jaksoin. Alusta loppuun!!

Share the Post:

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Katso uusimmat blogini

A short description introducing visitors to the topic of your blog and what to expect in it.

Uusimmat: